Liftpt:n Matti Tynjä kannustaa yrittäjiä kuuntelemaan asiakkaitaan


Luonnossa ihmisiä liikuttava Liftpt:n Matti Tynjä on löytänyt uusia asiakkaita senioriväestöstä.

Liftpt:n Matti Tynjä.

Kaupan alalla valtaosan urastaan työskennellyt Matti Tynjä on tyytyväinen, että rohkeni ryhtyä liikunta-alan yrittäjäksi viisi vuotta sitten. Tynjällä on itsellään pitkä tausta liikunnan parista. Yritystä perustaessaan hän halusi päästä vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin ja kehittää toimivan konseptin, jonka avulla ihmiset saadaan liikkumaan luonnossa.

– Vuosien varrella olin miettinyt, että mistä löytyisi oikea tuote tai palvelu, jonka kanssa voisi ryhtyä yrittäjäksi. Itsellänikin oli kokemusta pt-valmennuksesta ja olin ajatellut, että asian voisi hoitaa paremminkin, myhäilee Tynjä.

Yrittäjätaipaleen alussa Tynjä joutui toisinaan pohtimaan, oliko päätös yrittäjyydestä se oikea. Läheisten tuki ja asiakkaiden kohtaamisesta kumpuava energia ovat antaneet pontta Tynjän valitsemalla polulla.

– Elän hetkessä ja vuorovaikutus asiakkaiden kanssa on tällaiselle sosiaaliselle ihmiselle tärkeää. Asiakkaan kanssa me jaetaan se hetki, se on mahtavaa, Tynjä kuvailee.

Ryhmäliikuntaa senioreille

Kuluneen vuoden aikana Tynjä on päässyt tarjoamaan ryhmäliikuntaa uusille senioriasiakkaille. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia ja uusilta asiakkailta saatu palaute kannustavaa.

– He ovat olleet kauhean tsemppaavia ja antavat välittömästi palautetta. Myös tältä asiakaskunnalta on tullut kiitosta siitä, että osaan olla läsnä, opastaa ja huomioida jokaisen, Tynjä kuvailee.

Tynjä on huomannut, että seniorit eivät hakeudu personal trainereiden asiakkaiksi yhtä herkästi kuin astetta nuorempi väki.

– Personal trainereista voidaan ajatella, että ne vetää aina täysillä ja tosissaan. Toisaalta pt-palveluita ei välttämättä edes osata räätälöidä senioreille, Tynjä pohtii.
Senioreiden liikuntaryhmien etuna Tynjä pitää sitäkin, että ryhmäliikunta voi auttaa eläköitymisen myötä vähentyneiden sosiaalisten kontaktien synnyttämään yksinäisyyteen.

– Jos esimerkiksi kerran viikossa harrastetaan liikkumista pienellä porukalla – tehdään retki tai mennään esimerkiksi melomaan – siinä tulee samalla se sosiaalisuus ja pysyy ystävät mukana, Tynjä tuumii.

Lean Startupin opeista ja palvelumuotoilusta oivalluksia kehitystyöhön

Dallaten-hankkeessa Tynjä on päässyt perehtymään Lean Startup -menetelmään. Hankkeessa tarjottu valmennus on vahvistanut yrittäjän uskoa siihen, että jo ennen yrittäjätaivaltaan suosimansa ketteräliikkeisyys on hyvä lähtökohta toimintaa kehitettäessä.

– Koko ajan on saanut lisää varmuutta ja rohkeutta. Lean Startupin toimintatapa vastaa sitä, miten olen itsekin toiminut, kokeilemalla. Liike-elämässä tehdään liikaa sitä, että myydään vaan tätä pullaa eikä mietitä, voisiko siinä pullassa olla rusinoita. Haluaisin, että ihmiset tajuaisivat, että vain asioita muuttamalla asiat voi muuttua parempaan, kuvailee Tynjä.

Tynjä on osallistunut myös hankkeessa järjestettyihin palvelumuotoilutyöpajoihin. Työpajoista on Tynjä on saanut ammattilaisilta tukea valmistellessaan kyselyä ohjaamalleen senioriryhmälle.

– On hyvä pysähtyä miettimään, mikä se oma palvelu on. Mitä se on, mitä itse tarjoaa. Se auttaa hahmottamaan erilaisia näkökulmia.

Valmentaessaan senioreita Tynjä on paitsi tutustunut valmennettaviinsa myös verkostoitunut heidän kanssaan. Asiakkaiden kuuntelu ja heidän kanssaan keskustelu on samalla raottanut ovea mahdollisille tuleville yhteistyökuvioille.

– Se, mitä yrittäjille voisin sanoa, on että kuunnelkaa sitä asiakasta. Yhden linkin kautta voi avautua kokonaan uusi juttu. Sitä löytää ne kohdat, jossa voi sanoa, että tässä minä pystyisin auttamaan sinua, Tynjä vinkkaa.

 

Liftpt

 

Teksti: Anna Eskola